Ollaanko nyt vai sitten vasta kun

OTETAAS FAKTOJA MUSTA!

1. Oon kehittänyt itelleni aivan kaamean fanaattisen muumiastia-pakkomielteen. Saimme Jaakon kanssa ystävältämme kaksi muumimukia joululahjaksi jouluna ja nyt niitä pursuilee jo kaapit. Mukien lisäksi löytyy lautasta, kulhoa, emalimukeja, purkkeja ja jääkaappimagneetteja. Voi tsiisus.

2. Oon ikuinen päättämättömyydessä velloja. Haluaisin enemmän kuin mitään käydä armeijan, mut sit taas en halua koska se sotkis mut ja kaiken. Sama koskee lähes kaikkia haluamiani asioita, jotka usein jäävät tekemättä.

3. En löydä vaatteita kaupoista. Ja jos löydän ne ylittää yli kymmenkertasesti mun budjetin tai ne on aivan törkeessä alennuksessa. Kirppikset henkeen ja vereen. 

Mutta ihmeitäkin tapahtuu, nyt mielen syövereissä kummittelee jopa kaksi vaatekappaletta, jotka mun on varmaan ensikuun alussa pakko ostaa!

4. Saamattomuus on mun ominta alaa. Suunnittelen seuraavalle päivälle vaikka mitä, mutta kaikki suunnitelmat kaatuu mun johonkin tekosyyhyn. En myöskään syystä suunnittele pidemmällä kaavalla mitään, koska olen huomannut, että jokaikinen suunnitelmani kaatuu ennen sen tapahtumista. Pessimisti ei pety.

5. Pelkään kaikkea. Eläimiä ötököistä ilvesten kautta valaisiin ja kaupassa käynnistä puhelinsoittoon. Kammoja kammojen perään. Kuuloonkaan ei tule lentokoneella lento, korkeat, ahtaat tai tilavat paikat, eikä hissi kuulu unelmapaikkoihini.

6. Oon luonnostaan vaaleatukkainen, ainut koko suvussa. Ja mulle käy parhaiten tumma väri, mutta oon taas saanut pahan ajatuksen platinablondeista. Ennen platinaisia hiuksia kuitenkin olisi kesätukaksi tavoitteena oranssi. Ihania nämä mun päähän pinttymät.

7. En osaa elää yksin. Nukuin äitin vieressä tilan puutteen vuoksi 10 vuotiaaksi ja 14 kesäsestä asti oon seurustellut ton yhden hölmön kanssa. Oh god. 

Viime vuotinen inttileskivuosi ei siis ollut kovin nannaa puuhaa, mutta hyvin siitäkin sitten tänne asti selvittiin!

8. Mun moottorikulkuneuvot on aina täysiä susia. Ei sanonut totta edes se kolmas kerta, terveisin Mitsubishi Carisma, Volkswagen Polo & Yamaha DT. Mutta silti noi kaikki on mulle tosi rakkaita, eikä niille voi suuttua.

9. Muutin Kouvolasta Kotkaan muutama kuukausi sitten, ja täällä oon tuntenu oloni kotosemmaks ku ikinä. En malta oottaa kesää ja sitä, miltä tämä kaupunki näyttää kesäisin ja mitä ihanaa täällä tapahtuukaan!

10. Oon aina ollut outo ja idiootti, mutta mä oon mun mielestä silti siedettävä ihminen. Hauskinta on, että mä en jaksa välittää mitä muut sanoo ja oon aina kulkenu sitä tietä, joka on mulle parhaiten iskenyt. 

Turvasta turhaan niin helppoo eksyy

On ihmisiä, jotka ei voi ymmärtää tatuointeja. Aina kysytään, miksi ihoa, mikä on sulla aina koko elämäsi ajan, pitää värittää ja sotkea, kun voisit esimerkiksi vaikka maalata tai piirtää nämä asiat paperille ja tauluihin. Ihostasihan et tule saamaan näitä pois, helpolla ja halvalla ainakaan. Mitä jos siihen tatuointiin vaikka kyllästyy? Tai jos sitä alkaakin yhtäkkiä vihaamaan? Mistä voit olla varma, että pidät siitä vielä monen kymmenen vuoden päästä? Oletko ajatellut, miltä nuo kuvat näyttävät kun olet vanha ja ihosi ei enää ole noin kiinteä ja kimmoisa? Tulen kertomaan tässä omia mielipiteitäni, omien tatuointiesi tarinat ja syyt ovat sinun päässäsi.

Mulle tatuoinnit on pääasiassa muistoja, haaveita, rakkautta ja tunteita. Miten voisit kyllästyä muistoon, jota ajatellessasi sua rupeaa itkettämään ja jota rakastat yli kaiken? Jos tähän liittyy ihminen, miten voisit alkaa sitä vihaamaan? Ainakin varma tapa olla unohtamatta jotain mitä et halua unohtaa ja vaikka dementoituisitkin, tietäisit kuvan merkitsevän sinulle jotain todella rakasta, niin et ainakaan olisi tyhjän päällä ja ajattelisi, että tässä elämässä ei ole mitään hienoa.

Tatuointi voi myös olla se haave, mistä elämäsi loppuun asti unelmoit. Jos teit haaveestasi totta, tatuointi on täten myös muisto. Jos se ei toteutunut, näet sen joka päivä ja pystyt aina unelmoimaan siitä lisää. Et ainakaan unohda, mitä olet joskus yli kaiken himoinnut ja tiedät kuinka tärkeä asia on sinulle joskus ollut. Itse en pystyisi kyllästymään itser tälläiseenkään.

Ensimmäinen tatuointini, kuvastaa mulle rakkautta. Se kuvastaa asiaa, jota en tule ikinä unohtamaan, jota olen rakastanut jo monet vuodet, se ei tuomitse mua, eikä tule myöskään koskaan hylkäämään. Katsoessani sitä, muistan, että mulla on olemassa jotain, mihin purkaa ajatukset ja mikä helpottaa mun oloa vaikeinakin hetkinä. Asia on myös sellainen, että sitä mä en todellakaan pysty alkaa vihaamaan, vaikka kasvankin koko ajan nuoruudestani ulos. Voin vanhana muistella tämän kanssa koko nuoruuttani ja vaikka vertailla tämän kanssa miten maailma on muuttunut. Aito rakkaus ei katoa koskaan.

Toinen tatuointini, tuossa vasemmassa kädessä, on mulle pieni alku suureen ehkä kymmenienkin vuosien projektiin. Tatuointi on itsepiirtämäni kuva neljästä kukkasesta, joissa jokaisella on minulle henkilökohtainen merkitys. Toisilla niistä se merkitys on isompi, toisilla pienempi.
Pelkästään tämä yksi tatuointi on minulle vuosien projekti, koska harkitsen asioita pitkään. Haluan myös saada tulevaisuudessa kaikki kuvani näyttämään kokonaisuudelta.

Tunteet, ne on ihmisellä aina. Ja sehän menee niin että aika kultaa muistot, joten monien kuvien takana on myös paljon unohdettuja muistoja. Aina löydät jostain jotain uutta, mutta se, miten suhtaudut siihen, johtuu suuresti siitä, mitä olet menneisyydessäsi nähnyt ja kokenut. Tatuointiin yleensä kertyy ja kasautuu monia muistoja ja se on myös helppo tapa olla unohtamatta niitä.

Miksi siis värittäisin seinäni ja hankkisin maailman kauneimmat taulut asuntooni? Asuntoon, joka ei ole satavarma koko loppuelämääsi ja voit milloin vain kadottaa ne. Mä haluan kantaa nuo kaikki asiat, mistä kerroin mukanani. Nähdä ne silloin kuin haluan, palaamatta minnekkään. Tämä keho on kotini, olen sitten missä hyvänsä. Mulla on mukana jotain tuttua ja turvallista, jota pidän ennen kaikkea maailman kauneinpana. Mä en voi kadottaa kehoani, se kulkee mun mukana aina.
Ja yhtä helvatun hyvältä näytän kahdeksankymppisenä, kuin sinäkin.

Käytetty rakkaus roskaksi riutuva ois

Häiriintyneemmän puoleinen tuskalaatuisten kuvien muokkailija täällä ilmottautuu. Tietokoneella vietetty viikon sisään reippaasti yli vuorokausi ja ei vielä edes oikein paina. Ärsyttää huono valaistus kello kahdeksan jälkeen, juuri silloin kun inspis alkaa rullaamaan. Lisäksi ärsyttää se, että kameran akkulaturi on jossain päin Kouvolaa ja kamera osoittaa muitakin kuolemisen merkkejä. No, mennään sitten tahallaan pilattujen kuvien saattelemana eteenpäin.

Kesä tulee, vai tuleeko kenties suoraan syksy? Joka tapauksessa valon määrä lisääntyy ja unen tarve vähenee. Vaikka nämä on niitä hetkiä millon tarvittaisiin eniten unta, jotta olisi edes hetken stressaamatta. Ei koira karvoistaan pääse, joten joka päivä mennään silmäpussit suurina päivästä toiseen ja yritetään ylittää se liian korkealle laitettu rima. Ensi kuussa pitäisi valmistua, kaikki pitäisi olla aikalailla tehty, mutta tuurini tuntien jotain menee pieleen. Ei se voi mennä hyvin.

Kaikki vapaa-aika menee kouluun, nukkumiseen ja siivoamiseen. Tai sitten se vaan tuntuu siltä. Päivät katoaa silmissä, viikot vierähtää ja kuukaudet haihtuu. Monta vuotta on tähän pisteeseen kuljettu, mutta onko sen pisteen ylittäminen liian hankalaa?

Elikkäs selkokielisempänä, olen neljännen vuoden kolmannen luokan kokkiopiskelija, jonka pitäisi valmistua puolentoista kuukauden päästä. Stressiä pukkaa ja kouluhommat alkaa olemaan taputeltu. Innostua ei uskalla, näillä mennään. Blogihistoriaa takana vuosia, mutta aika, motivaatio ja henki ei ole aina antanut pistää kaikkea peliin.

Blogin tarkoitusta haen vielä, luultavasti tulee olemaan aika laajakategorista sisältöä oman mielen avaruudesta aina vaatepostauksiin asti. Kunhan alan kerkeämään, blogi tulee täyttymään valokuvista, kirpparilöydöistä, opiskeluista, fiiliksistä ja mielipiteistä, älynväläyksistä, rakkaudesta, tatuoinneista, hiusjutuista ja ehkä vähän siitä kuuluisasta lifestylestäkin. Ja monesta muusta asiasta.

Itse täällä läppärin ruudun toisella puolella olen vähän-positiivinen realisti, joka ei halua suunnitella etukäteen oikein mitään. Ulkonäöllisiä osia itsestäni muokkaan tatuoinneilla, kestoväreillä, omalla vaatetusmaullani, lävistyksillä ja suurilla kullahtavilla koruilla. Rakastan kirjoittamista ja voisin kuvitella tekeväni sitä jossain kohtaa elämässäni työkseni. Musiikissa menee eniten kaikki, tarkennettuna Apulanta. Keikkailu on elämä ja kuolema samassa paketissa ja sen ohella yritän pitää itsestäni huolta, mikä ei ole tainnut onnistua, tajusin tänään alkavani valastua.

Höpönlöpön, ehkä jatkan oman alitajuntani avaamista lisää joskus enemmän, nyt palailen pakollisten duunien luokse ja siinä sivussa idoin vähän pohjaa tuleville teksteille. Jos vain yhtää enempää kiinnostaa, jatkossa kommentit ja muut ovat tervetulleita, jakakaa omaa mieltänne mulle päin!